Ohjastajaliiga

Pekka Roiha ja monta muuta

Kuka ajoi 24 ykkössijaa vuonna 2011? Kuinka monella vuosikymmenellä Pekka Roiha on ohjastanut Joensuun raviradan liigakärkeen?

Joensuun raviradan ohjastajaliigan voittoa on useimmin päässyt tuulettamaan Pekka Roiha. Vuonna 2008 edesmennyt Roiha oli Joensuun tolppakuningas peräti yhdeksän kertaa. Pekka Roiha ei todellakaan ollut tähti vain yhdellä vuosikymmenellä, vaan hänen ohjastajaliigan ykkössijat jakautuivat neljälle eri vuosikymmenelle. Urallaan yhteensä 1271 voittoa ajaneen Roihan ensimmäinen Joensuun ohjastajaliigan voitto tuli vuonna 1979, viimeinen vuonna 2002.

Viime vuodet on menty Jani Ruotsalaisen komennossa. Ruotsalainen on ollut ohjastajaliigan ykkönen neljästi peräkkäin (2010-2013) ja parin vuoden tauon jälkeen ykköspaikka maistui jälleen vuonna 2016. Jani Ruotsalaisella on nimissään myös yhden kauden voittoennätys. Vuonna 2011 Ruotsalainen ohjasti Joensuussa 24 ykkössijaa. Yhden vuoden aikana 20 tai useampaan voittoon ovat Joensuussa yltäneet myös Jarkko Kervinen sekä Matti Mikkonen. Jo mainittujen lisäksi Joensuun ohjastajaliigan voittoa ovat juhlineet muun muassa legendaariset Veijo Heiskanen ja Jukka-Pekka Kauhanen sekä nuoremman sukupolven edustaja Henri Bollström.

Kestosuosikki Henri Bollström on viihtynyt Joensuun ohjastajaliigan kärjessä yhteensä seitsemänä vuotena, hän voitti ajajaliigan viimeksi vuonna 2022.

Vuonna 2023 valta vaihtui jälleen ja ohjastajaliigan ykkönen oli Jani Ruotsalainen 16 voitollaan. Samalla lukemalla hän voitto Linnunlahden kuskipörssin myös 2024.

Ohjastajaliigan voittajat vuosilta 1976 -2024

2024     Jani Ruotsalainen 16 voittoa

2023     Jani Ruotsalainen 16 voittoa

2022     Henri Bollström  17 voittoa  

2021     Jani Ruotsalainen 22 voittoa

2020     Henri Bollström  15 voittoa                

2019     Henri Bollström  18 voittoa  

2018     Henri Bollström 16 voittoa         

2017     Henri Bollström 14 voittoa                

2016     Jani Ruotsalainen 20 voittoa

2015     Henri Bollström 20 voittoa

2014     Henri Bollström 22 voittoa

2013     Jani Ruotsalainen 19 voittoa

2012     Jani Ruotsalainen 19 voittoa

2011     Jani Ruotsalainen 24 voittoa

2010     Jani Ruotsalainen 16 voittoa

2009     Jarkko Kervinen 18 voittoa

2008     Jarkko Kervinen 22 voittoa

2007     Jarkko Kervinen 18 voittoa

2006     Eero Hakkarainen 18 voittoa

2005     Jarkko Kervinen 13 voittoa

2004     Harri Konttinen 18 voittoa

2003     Harri Konttinen 14 voittoa

2002     Pekka Roiha 9 voittoa

2001     Harri Konttinen 18 voittoa

2000     Jukka-Pekka Kauhanen 12 voittoa

1999     Kari Viisterä 14 voittoa

1998     Pekka Roiha 14 voittoa

1997     Esa Huttunen 10 voittoa

1996     Pekka Roiha 15 voittoa

1995     Pekka Roiha 12 voittoa

1994     Jari Tiihonen 16 voittoa

1993     Pekka Roiha 18 voittoa

1992     Jari Tiihonen 10 voittoa

1991     Pekka Roiha 15 voittoa

1990     Pekka Roiha 14 voittoa

1989     Eero Hakkarainen 12 voittoa

1988     Lauri Turunen 16 voittoa

1987     Lauri Turunen 16 voittoa

1986     Unto Kärkkäinen 12 voittoa

1985     Unto Kärkkäinen 12 voittoa

1984     Pekka Roiha 9 voittoa

1983     Lauri Turunen 9 voittoa

1982     Matti Nissinen 17 voittoa

1981     Matti Mikkonen 20 voittoa

1980     Lauri Turunen 10 voittoa

1979     Pekka Roiha 9 voittoa

1978     Heikki Rönkkö 9 voittoa

1977     Veijo Heiskanen 7 voittoa

1976     Veijo Heiskanen 10 voittoa

 

"Silirimpsis sileä tie, onnetarten ottolasta maailman halki vie, Silirimpsis sileä tie, reittiäni vauhdikasta mutkien kautta vie"

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK