21.07.2021

Kuninkuusraveihin edustusta myös Pohjois-Karjalasta

Juukalainen Yrjö Kettunen sai omansa mukaan sekä kuninkuus- että kuningatarkisaan
Välkyn Tuisku

Välkyn Tuisku ja Kimmo Taipale (Kuva: Suomen Hippos)

Tänään julkistettiin vuoden 2021 kuninkuusravien osallistujat ja samalla tehtiin pohjoiskarjalaista ravihistoriaa. Pitkän linjan hevosenomistaja, -kasvattaja ja valmentaja, juukalainen Yrjö Kettunen sai omistamansa hevosen mukaan sekä kuninkuus- että kuningatarkisaan. Oriitten puolella Välkyn Tuiskulla on edessään jo neljäs yritys, tamma R.R. Valssitar nähdään puolestaan kuningatartaistossa ensimmäistä kertaa. Kimmo Taipale valmentaa molempia hevosia, Kettunen omistaa molemmat kruunukanditaatit ja on myös kasvattanut Välkyn Tuiskun. R.R. Valssitaren kasvattaja on Reijo Ranne.

Lisäksi kuninkuuskilpailuun valittu Uljas Suomalainen on osaksi joensuulaisomisteinen. Aikaisempina vuosina Pohjois-Karjalaa edustanut  Vixen on ensimmäisellä varasijalla. Vuoden 2019 kuningatarkilpailun kolmosta Piskon Poutaa ei tänä vuonna ilmoitettu mukaan. Takana on loukkaantuminen ja pitkä kuntoutus, joten Poudan tähtäin on muissa tulevissa kilpailuissa.

Onnea matkaan kaikille kuninkuusraveihin osallistuville!

 

Aiheesta muualla

Hippos: Seinäjoen Kuninkuusravien pääkilpailuiden hevoset ovat selvillä – tutustu tämän vuoden kilpailijoihin

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK